SUOMEN PARAS KITEYTETTY JA JUOKSEVA HUNAJA 2015

Hunajakeitaan hunajat olivat voittoisia jälleen. Vuoden 2015 parhaat hunajat kilpailivat neljässä eri sarjassa. Hunajamme voitti kiteytetyn ja juoksevan hunajan sarjat. Lisäksi lajihunajissa olimme sijalla 3. Voimme ylpeänä tarjota asiakkaillemme Suomen parhaita hunajia.

LUOMUHUNAJAA !!!

Tarjoamme valvotusti tuotettua hunajaa. Ainoastaan puhtaiksi todetuilta alueilta. Hunajamme on pääosin kerätty metsä-alueilta joten hunajan aromikkuuteen ei voi kuin ihastua..

 

Hunajakeidas on vuonna 2011 perustettu perheyritys.

Toimialamme on hunajan ja muiden mehiläistuotteiden tuottaminen, pakkaaminen ja markkinointi.

Hunaja kerätään Rannikko-Pohjanmaan metsistä ja hakkuuaukeilta sekä myös niityiltä vadelman, horsman, apilan ja monien muiden kasvien kukista erityisellä huolella rakkaudesta hunajaan.

Ensiluokkaiset hunajamme ovat 100% luonnontuotteita, niihin ei ole lisätty mitään ja eikä niistä ole poistettu mitään. Hunajaamme ei myöskään Kuumenneta. Tunnet sen mausta.